Valkosipuli on laajakirjoinen antibiootti, ja hyvä sellainen. Itse asiassa se on toimiva myös alkueläimiä, viruksia, ja muita loisia vastaan. Sillä on myös tehoa solunsisäisiä bakteereja vastaan, ja on hyvä myös strepto- ja stafylokokkien aiheuttamiin (esim. käsi-) ihottumiin ulkoisesti käytettynä. Siinä missä tavanomaiset kortisonihoidot vaan lamaanuttavat immunipuolustuksen toimintaa, eivätkä paranna mitään, valkosipuli taas tappaa bakteerit - mikä voi tuntua ikävältä, mutta paraneminen on silloin lopullista, eikä relapseja tule.
Valkosipuli ohentaa myös verta, mistä voi olla hyötyä tai haittaa.
Esim. keukoklamydiaa vastaan valkosipuli voi olla tehokas - jotkut varoittavat sen aiheuttamista porfyria-oireista. Monet amalgaamitautiset voivat saada rajujakin reaktioita valkosipulista, varsinkin sen jälkeen kuin kaikki amalgaamipaikat on poistettu.
Valkosipulin tehoa on verrattu tetrasykliineihin, ja havaittu että valkosipuli on toiminut jossain tapauksessa paremminkin. Sitä voisi käyttää myös CAP protokollissa, joissa käytetään useimpia antibiootteja samanaikaisesti korvaamaan jotain antibioottia. Valkosipuli vaikuttaa bakteereja vastaan niin vahvasti, etteivät bakteerit näytä pystyvän muuntautumaan resistenteiksi sille, toisin kuin monia muita antibiootteja vastaan.
Lisäksi valkosipulilla on anti-inflammatorisia vaikutuksia, joten joskus jotkut tuntevat olonsa paremmaksi valkosipulikuurin jälkeen.
Allisiiniä (joka on valkosipulin ehkä tärkein ainesosa) on käytetty myös yksinään allisiini-nimisenä , CFS:n hoidossa. Allisiinikapseleita voi myös ostaa (ja niillä ei tule hajuhaittoja), mikäli raaka valkosipuli aiheuttaa liikaa hajuhaittoja. Lisäksi allisiinikapselit ovat paljon tehokkaampia kuin raaka valkosipuli, koska allsiinimäärä on niin suuri.
Ei kannata uskoa lääketiedettä että valkosipulissa ei ole tehoa (katso lähteet), koska samalla myönnetään myös ettei paljon tutkimuksia olla tehty. Kuitenkin väittävät ettei valkosipulissa ole tehoa. Kannattaa mieluummin itse kokeilla ja muodostaa omat mielipiteensä, on valitettavaa että lääkeyhtiöt ja koululääketiede johdattavat ihmisiä pois toimivista ja halvoista ratkaisuista. Kuten ensimmäinen lähde toteaa, jos valkosipulia voitaisiin valmistaa vain synteettisesti, se olisi todennäköisesti kallis ja haluttu lääke, ja sen vähäisiä haittavaikutuksia ylistettäisiin.
Lähteet:
http://www.digitalnaturopath.com/treat/T22977.html
http://yle.fi/genreportaalit/portaali.p ... tunid=8433