Tutkimus: toksoplasmoosi vesirokon kaltaisissa rakkuloissa

Tämä uusi tutkimus, joka julkaistiin tänä vuonna tuo esille sen asian, että monien iho-oireiden takana voikin olla toksoplasma (esim. vesirokko, tuhkarokko, punaiset läiskät, ja niihin liittyvät mahdolliset vesirakkulat). Tämä tutkimus on myös ensimmäinen, jossa on löydetty toksoplasmaa vesirakkuloista, jotka muistuttavat vesirokon rakkuloita. Tällä hetkellä toksoplasman tiedetään aiheuttavan makulopapulaarista ihottumaa, joka on epämääräinen nimitys erilaisille toksoplasman aiheuttamille iho-oireille.
Allaolevassa keskimmäisessä kuvassa näkyy potilaalla toksoplasman kudoskystoja (noin 10 kpl), joka on mikroskooppinen suurennos yhdestä vasemman kuvan punaisista näppylöistä. Ihon turpoaminen vesirakkuloissa johtuu toksoplasman solunsisäisistä muodoista epidermiksessä. Sekä bradytsoiitteja että takytsoiittejä löytyi kudoksista, mutta ne olivat suurin osa solunsisäisiä. PCR-analyysit vesirakkuloiden kudoksesta olivat myös toistuvasti negatiivisia sekä herpes-virukselle että varicella zoster-virukselle, joiden ajatellaan aiheuttavan kyseisiä iho-oireita. Kuva oikealla on immunohistokemiallinen värjäys, jossa toksoplasma näkyy ruskeana.
Kyseinen potilas kärsi myös luuydinkadosta (aplastinen anemia), joka aiheutti immuunipuutoksen, mutta tavallisen anemian tiedetään myös liittyvän krooniseen toksoplasmoosiin. Potilas kuoli myöhemmin toksoplasman ja muiden infektioiden aiheuttamiin komplikaatioihn.
Toksoplasman pääkanta tässä tapauksessa oli tyyppiä III, eli toiseksi yleisin eurooppalaisissa potilaissa (tyypin II jälkeen), ei erityisen virulentti. Toksoplasman DNA:ta löytyi myös potilaan veri- ja sylkinäytteistä, joten kyseessä oli systeeminen infektio, ja vesirakkulat olivat osa tätä ilmentymää.

Kommentti: hyvä tutkimus, harvoin lääketieteessä kudoksia tutkitaan näin tarkoin, ja tavanomaista on, että ei haluta löytää eri taudinaiheuttajia tällaisella tarkkuudella. Luulisi että lääketieteessä oltaisiin kiinnostuneita mitä mikrobeja löytyy esim. vesirakkuloiden sisällä, mutta ei.
Lähde:
Varicella-like cutaneous toxoplasmosis in a patient with aplastic anemia
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23390283