Haastattelu: TKK:n tutkija ja amalgaamipaikat

Tänne voivat kaikki rekisteröityneet kirjoittaa. Kaikki hyödylliset uutiset/tutkimukset/sivustot/kirjat aiheeseen liittyen.

Haastattelu: TKK:n tutkija ja amalgaamipaikat

ViestiKirjoittaja pgm » Ke Heinä 15, 2009 10:36 pm

Teknillisen korkeakoulun johtava tutkija Timo Honkela kertoo amalgaamimyrkytyksestään.

"Vatsakivuista kaikki alkoi, sitten seurasivat yleistilan heikkeneminen, huimaus ja lamauttava väsymys. Paino putosi puolessatoista vuodessa 25 kiloa. Hän jaksoi nousta portaita vain muutaman askelman hengästymättä. Hän oli käynyt monilla vastaanotoilla, mutta diagnoosina oli vain ärtynyt suoli."

"Timo Honkelalla oli 15 amalgaamipaikkaa hampaissaan."

"Elohopea-altistus oli fakta, jonka vaikutusta ei käy kieltäminen. Aloin tutkijana ihmetellä, miksi aika ajoin terveyteni tuntui romahtavan niin, että moninaiset oireet tulivat esiin purskeena. Yhden tällaisen romahduskerran jälkeen tulin ajatelleeksi, että kävin edellispäivänä hammaslääkärissä. Mietin voisiko tällä olla yhteyttä saamiini oireisiin. Olin sairastunut aina 3-5 päivää sen jälkeen kun hammaslääkäri oli hionnut paikat kiiltäviksi mitä ilmeisimmin samalla vapauttaen olennaisen määrän elohopeaa hengittämääni ilmaan."

"Perehdyin laajemminkin alan tutkimuskirjallisuuteen. Havaitsin monia ongelmia niissä tutkimusasetelmissa, joilla amalgaamikysymystä oli yritetty selvittää. Usein käytetyt muuttujat olivat liian vähälukuisia tai epämääräisiä, ja taustalla olevat oletukset yksinkertaisia. Esimerkiksi suussa olevien amalgaamipaikkojen määrän ja sairastavuuden välisen korrelaation tutkimuksessa ei ole mitään mieltä, koska eri ihmisillä paikoista hengitykseen joutuvan elohopean määrissä voi olla hyvin suuria eroja."

"Kun mittauksiin perustuva antioksidanttihoito aloitettiin ja paikkojen saneeraus suoritettiin, Timo Honkelan elämässä tapahtui käänne."

Lähde:
http://www.antioxidant.fi/PDF/nakokulma1_09.pdf
pgm
Site Admin
 
Viestit: 881
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 1:46 pm

Paluu Uutiset, tutkimukset ja muut hyödylliset sivustot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron