Iran-Israel-NATO konflikti

Sana on vapaa, laita krooniisiin sairauksiin liittyvät kysymykset kuitenkin kysymyspalstalle.

Iran-Israel-NATO konflikti

ViestiKirjoittaja pgm » Ti Marras 08, 2011 12:56 am

Lähi-Idässä on ollut jo kauan aikaa kehittymässä suuri kriisi, josta ei olla puhuttu valtavirtaa edustavassa mediassa paljoakaan. Kyseessä on tietysti isku Iraniin, jota ollaan valmisteltu kuumeisesti useita vuosia USA:n osalta. Iraniin piti tehdä isku jo vuonna 2006, mutta suunnitelma peruttiin. Panokset ovat korkeita, sillä uusi maailmanjärjestys, ja kolmas maailmansota voi seurata konfliktista. Iranin ydinaseohjelma on tietysti tekosyy siihen miksi sinne aiotaan hyökätä, Iranin öljyn kontrolli kiinnostaa enemmän. Mikäli Iranilla ei olisi ydinaseohjelmaa, olisivat USA:n pojat keksineet kuitenkin muita syitä miksi Iraniin on pakko hyökätä, kuten terrorismin. Itse asiassa Iranin presidentti Mahmud Ahmadinežad on kertonut haastatteluissaan, että bin Laden on todennäköisesti CIA:n agentti, joka majailee Washingtonissa, eikä missään Iranissa, ja sittemmin hänet surmattiin, ja bin Ladenin mediahahmo lopetettiin turhana virallisestikin, kun uskottavuus ilmeisesti kärsi liikaa yleisön silmissä.

Matkassa on kuitenkin iso mutka: Iran on vastustajana hankala, ja aivan eri luokkaa kuin Irak, sillä maa on pinta-alaltaan suuri, Iran on kehittänyt maailmanluokan ohjusteknologiaa itselleen, yli 50 erityyppistä ohjusta, ja 2000 km pitkän kantaman ballistiset ohjukset. Lisäksi Iran on kehittänyt myös 2000 lbs:n täsmäpommeja, joilla voi pommittaa maanalaisia bunkkereita, sekä meriristeilyohjuksia. Lisäksi Iran on kouluttanut Libanoniin ja Syyriaan ohjusjoukkoja, joilla on lyhyen- ja keskimatkan kantaman raketteja ja ohjuksia. Se lyhyt sota mikä nähtiin vuonna 2006, oli Israelin yritys siivota nämä joukot pois, mutta epäonnistuivat siinä. Näin ollen mikäli Israel aikoo hyökätä Iraniin, tulee se rakettihyökkäyksen kohteeksi, joka ei ainoastaan perustu Iranin pitkän kantaman (> 1000 km) ballistisiin ohjuksiin, vaan myös Libanonista ja Syyriasta tulevasta rakettihyökkäyksestä.

Iran sanoo oppineensa myös muiden maiden virheistä - ja koska USA/Israel tietävät varmasti kaiken Iranin asevoimista, ja he eivät ole uskaltaneet vieläkään hyökätä sinne, se kielii siitä että voitto ei tule olemaan helppo. Aikaikkuna on myös kohta umpeutumassa iskulle, sillä kohta alueelle saapuu talvi, mikä vaikeuttaisi operaatiota merkittävästi. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta.
pgm
Site Admin
 
Viestit: 881
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 1:46 pm

Re: Iran-Israel-NATO konflikti

ViestiKirjoittaja pgm » To Maalis 15, 2012 7:50 pm

Nyt näyttäisi jotakin olevan tapahtumaisillaan Iranissa. USA:n presidentti Barack Obama varoitti edellisenä päivänä (14.3.2012) Irania että heidän aikansa on käymässä vähiin. Samanaikaisesti USA on siirtänyt tukialuksena lähelle Irania, ja uusia tukialuksia on matkalla USA:sta Lähi-Itään. Myös Iranin pankit on katkaistu kansainvälisestä transaktiojärjestelmästä.

Lähteet:
http://ibnlive.in.com/news/obama-says-t ... 62-70.html
http://www.zerohedge.com/news/enterpris ... t-cut-iran
pgm
Site Admin
 
Viestit: 881
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 1:46 pm


Paluu Vapaa keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron