Nyt on ensimmäinen reissu Berliiniin tehty ja paikallisen mp-lääkärin luona käyty. Matka meni mukavasti, vaikka lämpömittari näytti iltaisin 40-astetta, mutta eipä täällä Suomessakaan kovin paljon vilpoisampaa ole. Tapasin lääkärin kahtena peräkkäisenä päivänä ja minusta otettiin TH1-verikoe, jonka tulosta en vielä tiedä. Ostin myös Saksasta ensimmäisen jakson lääkkeet, jotka toin mukanani. Jatkossa homma toimii siten, että saksalainen apteekki lähettää lääkkeet minulle postitse Suomeen.
Päädyin mp-hoitoon, koska olen sairastanut epämääräisiä ja hyvin paljon normaalia elämää rajoittavia oireita jo monta vuotta. Olen kokeillut aikaisemmin esim. hivenainehoitoa, homeopatiaa, akupunktiota, hypnoosia, joogaa, meditaatiota, positiivista ajattelua jne. Lukuisista koululääketieteen tutkimuksista ei ole ollut kohdallani mitään hyötyä ja näistä em. vaihtoehtohoidoista huolimatta terveyteni heikkeni koko ajan radikaalisti.
Harkitsen oman päiväkirjan aloittamista tällä foorumilla, jotta voin jakaa kokemukseni muiden kanssa ja saada samalla myös hyviä neuvoja muilta. Lääkityksen aloitan vasta kahden viikon kuluttua, koska lääkärin mukaan ensin pitää pysyä pois auringon valosta ja välttää D-vitamiinia (maito, kananmunat, kala, sienet).
Helppoa ei varmasti tule olemaan ja hoito voi kestää kauankin. Aion noudattaa tarkasti lääkärin ohjeita ja tutkia netistä löytyviä tietoja ahkerasti.
Nyt ei voi kuin toivoa parasta ja taistella herx-reaktiot läpi.